Tankar om klibba

Först publicerad i Käsis 2-2005
Originalet i pdf

Liisterin käytön kieltäminen juniorisarjoissa

Suomessa liisterin, tuttavallisemmin klibban, käyttö sallitaan vasta A-pojille ja B-tytöille. Perusteluina käytetään pallon käsittelytaidon ja ”herkkyyden” kehittämistä ilman liisteriä. Nämä perustelut ovat jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin klibba oli huonoa, sitä ei käytetty ja ei edes tunnettu ”jekkuheittoja”, kuten skruibaa (kierre), knorrea (sisäkierre) ja flippaamista (matala ja nopea roikku). Käsipallo on muuttunut ja muuttumassa yhä nopeammaksi peliksi. Tähän suuntaan lajia on vienyt kansainvälinen käsipalloliitto IHF sääntömuutosten ja tuomaroinnin suuntaviivoja korjaamalla. Käsipallo on parhaimmillaan nopeana. Nopeatempoinen peli edellyttää ja vaatii pelaajilta pallon hyvää hallintaa ja kykyä vaihdella pelityyliään tilanteen mukaan.
Tanskassa liisteriä saadaan käyttää C-junioriluokista alkaen. Kun tarkastellaan tanskalaisten juniorien pelaamista ja pelin kehittymistä, on jo pintapuolisesti raapaistessa selvää, että peli alkaa nopeutumaan olennaisesti C-junioriluokissa. Tämä nopeuden kehitys jatkuu johdonmukaisesti ylemmissä luokissa. Teknisten virheiden määrä on hyvin pieni. Syötöt ovat nopeita ja pelaajien pallonkäsittelytaito ja monipuolisuus heittojen ja syöttöjen suhteen on erinomaista. Suomessa nähdään harvoin pitkiä ja suoria syöttöjä ja aiemmin mainittuja jekkuheittoja. Meillä ne opetellaanvasta A-pojilla ja jotkut eivät opi koskaan. Tanskassa nämä asiat ovat arkipäivää. Tämä tuo mukanaan myös sen, että pelaajien voima ei nouse ratkaisevaan asemaan, koska nopeus ja nopeuskestävyys ovat avainasemassa. Pienetkin pelaajat siis pärjäävät.

Klibban käytön kieltäminen on jo fysiologisesti tarkastellen järjetöntä. Pelaajien käden pituuden sekä voiman ja pallon ympäryysmitan ero on suurimmillaan C-pojissa, kun ollaan juuri siirrytty D-junioripallosta isompaan palloon. Edellytämmekö siis C-pojilta samaa pallonhallintaa kuin miehiltä, mutta vielä ilman klibbaa? Käsien voima, varsinkin puristusvoima on ominaisuus joka kasvaa aina 30-35 ikävuoteen asti, jolloin se on parhaimmillaan.

Klibballa on myös olennainen osa heittotekniikan opettelussa. Yliolanheiton loppuvaiheen suoritus ”puhtaalla” pallolla eroaa merkittävästi normaalin pelivälineen kanssa heitettäessä. Olankorkeudelta heittäminen käsi ulkona on vaikeaa ilman klibba. Aliolanheiton ensimmäinen vaihe on lähes mahdoton ilman klibbaa. Siksi vain isokätiset juniorit oppivat ja uskaltavat käyttää kahta viimeksimainittua heittoa.

Näitä heittoja voi kyllä opettaa C-pojille, mutta kuka valmentaja siihen ryhtyy kun käytetty aika ei vastaa saavutettua hyötyä? Tarkoitan tällä sitä, että oppimiseen vaadittava aika puhtaalla pallolla on kohtuuton ja vain harvat oppivat. Näistä harvoista vain yksi tai kaksi pelaaja käyttävät oppimaansa, koska nämä ”erikoisheitot” epäonnistuvat useammin? Miksi näin, pitää olla? Eikö käsipallopelaajan pitäisi pystyä heittämään eri asennoista eri tavalla? Niin sanotun perusheiton istuttaminen jokaiseen tilanteeseen ei ole hyvä ratkaisu. Suomessa miesten sm-sarjan joukkueissa on kussakin vain yksi tai kaksi pelaaja, jotka osaavat heittää aliolanheittoja. Eikö tämä ole asia, joka jokaisen pelaajan tulisi osata tilaisuuden niin vaatiessa?!

Hyökkäyksessä pelin nopeus muodostuu yksittäisten pelaajien nopeudesta, joukkueen syöttöpelistä ja joukkueen kyvystä liikkeellä pakottaa aukkoja puolustukseen. Pelaajien nopeutta hidastaa pallon käsittelyyn vaadittava katsekontakti. Jokainen pelaaja osaa kyllä kuljettaa palloa samalla eteenpäin katsoen, mutta harhautuksen tai kontaktin yhteydessä katse joudutaan tiputtamaan pitkäksikin aikaa. Tällöin hidastuminen tai pysähtyminen ovat väistämätöntä. Samalla tämä suosii puolustajaa ja kannustaa häntä ottamaan epäpuhtaan kontaktin. Merkittävää tanskalaisessa junioripelissä oli juuri puolustuksen liikkuvuus ja puhtaus. Hyökkääjää pyritään pakottamaan virheeseen (usein hyökkääjän virhe, ns. väkisin) liikkumallaja sijoittumalla oikea-aikaisesti hänen eteensä. Tämä lienee myös ollut tarkoitus hyökkääjän virheen sääntötulkinnan laajentamisella.

Syöttöpelin suhteen Suomessa mennään vielä usein kävelyasteella. Tämä johtuu usein siitä että pelaaja joutuu kannattelemaan palloa syöttäessään. Kun otepinta ja kitka on riittämätön syötön tarkkuus kärsii merkittävästi nopeutta kasvatettaessa. Siksi pelaajat eivät uskalla antaa vaikeita syöttöjä. Tanskassa C-junioreissa voi nähdä kierteisiä, seläntakaa, flippaus- ja stopparisyöttöjä, varsinkin pelattaessa palloa viiva- tai laitapelaajille. Myös kovat suorat syötöt kentän yli pakilta laidalle ovat varsin yleisiä. Ja toisin kuin Suomessa laitapelaajat ottavat nämä kiinni vauhdista. Joukkueen liikettä ja liikkuvuutta hidastaa merkittävästi tarve odottaa syöttöä. Täydellä vauhdilla aukkoon menemistä ei Suomessa juuri esiinny. Eikä ihme, koska pelissä syöttö ei aina ole täydellinen ja sen kiinniottaminen on todella vaikeaa. Ainakin ilman klibbaa.

Pitäisikö siirtyä käyttämään klibbaa kaikissa sarjoissa minejä myöten?

Ei. Näissä sarjoissa pallo on tarpeeksi pieni ja pelaajat ovat hienomotorisen kehityksen herkkyysvaiheessa. Tällöin pallotuntuman täytyy olla puhdas. C-pojissa tämä herkkyysvaihe on kuitenkin ohi. Jos pelaaja ei ole tähän mennessä oppinut sitä hienoa peukalon-pikkusormen ja jopa nivelen asteelle menevää pallonhallintaa, niin hän voi sen vielä oppia – mutta ei sitä ainakaan edistä kohtuuttoman suuren pallon käteen lykkääminen!!!

Valmentajat! Antakaa uusille ja vähemmän kehittyneille sekä pienikätisille pienemmät pallot käteen. Usein pelivälineen koon ja pintamateriaalin vaihtaminen auttaa näppituntuman kehittymisessä. Ja kokeilkaa joskus itse pelata puhtaalla miesten pallolla, niin saatte tuntumaa siihen kuinka vaikeaa junnuilla on. Käsipallossa nopeus ja rohkeus ovat avainasemassa. Nämä ominaisuudet hankitaan silloin kun peli kovenee pelaajan myötä. C-pojat ovat siis otollisessa iässä. Hidas peli ei vaadi rohkeutta. Siinä voimalla korvataan paljon.

Nykyisellään kansalliset säännöt hidastavat ja rajoittavat keinotekoisesti pelin nopeuden kehittymistä. Jos haluamme opettaa pelaajamme pelaamaan käsipalloa sellaisena kun se tänään on ja millaiseksi se tulevaisuudessa tulee kehittymään on aika luopua anakronismeista.

Jos haluamme tarkalleen tietää miten, milloin ja miksi klibbaa pitäisi käyttää aikaisemmin, niin tutkitaan sitten tarkasti asiaa ja tehdään sen perusteella päätöksiä sääntöjen muuttamisesta. Joka tapauksessa kyseessä ei voi olla asia, joka vain on, koska se on aina ollut niin. Nyt on havaittu poikkeama. Suomalaisilla junioreilla ei ole parempaa pallonhallintaja käsittelytaitoa vaikka he pelaavat ilman liisteriä. Poikkeus antaa aina aiheen säännön tarkastamiselle. Useimmiten sääntö pitää, mutta tässä tapauksessa sen tarkastaminen on enemmän kuin aiheellista.

James Mashiri
käsipallovalmentaja Åbo IFK