Ulf Andersson. Handbollsinstruktör och -utbildare, tidigare tränare i Åbo IFK.
Fick frågan att summera och ge min syn på situationen inom finsk handboll. Efter att ha lagt ner mycket tid för finsk handboll sedan 2009 och varit bosatt i Åbo under de två senaste åren är min upplevelse att det saknas engagemang och samarbete.
Jag vet att många tror att jag menar att det inte finns engagemang. I de flesta klubbar finns människor som visar engagemang och vilja att skapa något bättre för framtiden. Men det behövs strukturerat, förankrat och kraftfullt engagemang mellan alla parter.
Min åsikt är att handbollen i Finland är splittrad i ett skede då den egentligen borde surfa på den framgång som Mikael Källman och herrlandslaget skapat och som Jan Hagman och damlandslaget nu senast fyllde på med. I stället florerar mycket negativitet kring verksamheten i de olika landslagen och det är svårt att få grepp om och förstå helheten. Det är inte en enad bild som sänds ut till spelare och förbundskaptener. De ansvariga behöver ha en bättre översikt och insikt i vad som är problemet och hur det skall lösas.
Mitt svar är större öppenhet mellan förbund och föreningar. Det leder till en starkare känsla av att vilja engagera sig och samarbeta. Under min tid i Finland har jag hört många negativa synpunkter på landslagsverksamheten. Framför allt känner sig klubbarna distanserade från verksamheten. Signalen är att verksamheten är för sluten. Detta synsätt skapar inte mer engagemang eller samarbete, det blir heller inte motiverande att arbeta för landslagets bästa. Fokus blir i stället på det egna laget och den egna klubben.
När ungdomslandslagsverksamhet finansieras av föräldrar skapas per automatik en svårighet för alla att delta. På tidig ungdomsnivå är det förödande för ett land som Finland. Utslagningen kan och borde inte finnas. Här har förbundet en stor roll i att centralisera alla försök att skapa ekonomi och budget som övervinner den här typen av utslagning.
Framgångsrecept är svåra att komma på och vägen till framgång är lika svår att staka ut. Finland behöver influenser utifrån och det behövs en större öppenhet för de insatser som har vuxit fram och växer fram. När öppenheten finns kommer de nya influenserna att öppna nya ögon och ge nya möjligheter. Här är mina recept för finsk handboll:
Centraliserade ekonomiska resurser för all landslagsverksamhet med sund fördelningspolitik.
Konceptet för landslagsverksamheten och strukturen för varje landslag behöver utvidgas radikalt så att varje insats når bredare. Tanken att det finns genvägar måste bort.
Innehållet, utvecklingen och målsättningar måste ägas av förbundet. Långsiktig utveckling skall baseras på Finlands spelidé på de olika nivåerna.
Fysiken hos spelarna är för dålig för att mätas internationellt. Samtidigt ger det en för dålig förberedelse in i nästa landslagsnivå.
Den långsiktiga utvecklingen av spelaren är för otydlig, vilket ger spelare som inte får rätt förberedelse till nästa nivå.
Erfarenhetsåtervinningen från och mellan de olika landslagen (läs: förbundskaptener) är för svag.
Min tid i Finland har varit givande på många sätt. Det finns många människor jag stött på som ser ett behov och vad som kanske borde göras, tyvärr blir de inte hörda. Min resa med finsk handboll är i stort slut, många kontakter kommer jag att behålla och vissa insatser kommer kanske att ske i framtiden. Just nu ligger fokus på nästa uppdrag i Norge och Bækkelaget Håndball Dame Elite.
Till den som känner att den har funderingar kring och omkring denna text säger jag: Lycka till!
Ulf Andersson handbollsinstruktör och -utbildare, tidigare tränare i Åbo IFK
Hufvudstadsbladet, Västra Nyland och Östnyland publicerade en artikel onsdag 24.6 skriven av Filip Saxén. Artikeln berörde valet av landslagstränaren för det finska herrlandslaget. I artikeln spekulerade man kring rekryteringsprocessen, man lät förstå ”att det förekommit ett spel bakom kulisserna”, man berörde ärenden som inte baserar sig på fakta, samt nämnde personer som inte hade möjlighet att kommentera.
Utan att närmare kommentera artikelns innehåll, vill vi framföra Finska Handbollförbundets synvinkel inkluderande fakta.
Det finska herrlandslagets tränares Mikael Källmans tidsbundna uppdrag upphör enligt avtalet i juni 2015, med kulminering i EM-kvalmatcherna Finland-Tyskland och Spanien-Finland. Källman, som tränat landslaget i 6 år, önskade redan i början av 2015 att processen kring valet av nästa landslagstränare skulle sättas i gång.
Tack vare Källmans långa erfarenhet och gedigna kunnande, har herrlandslaget för tillfället ett positivt flyt. Efter 6 år är dock laget i den situationen, där man behöver förnyelse och nya synvinklar för att kunna utveckla verksamheten. Även huvudtränarens arbetsbeskrivning har förändrats och rollen kommer att förnyas.
Det är naturligt och allmän praxis, att då ett tidsbundet arbetsavtal upphör, analyserar man den rådande situationen med tanke på framtiden. Rekryteringsprocessen av herrlandslagets chefstränare utfördes i denna situation som en normal process, i vilken deltog Handbollförbundets hela ledningsgrupp. Efter många intervjuer med kandidater, även utländska, framträdde två kompetenta sökande: Mikael Källman och Kaj Kekki. Som ett slutresultat av rekryteringsprocessen fattade förbundstyrelsen beslutet, att Kekki är rätt man att lotsa landslaget i dessa kommande tider.
Finska herrlandslaget har nu framför sig ett nytt femårigt projekt, vars huvudmål är att kvalificera sig till EM-slutturneringen 2020. Målet är krävande, men kan uppnås med hårt arbete. Detta kräver dock allt proffsigare tag av alla som medverkar i landslagets verksamhet. Av chefstränaren förväntas även ett nära samarbete med Finska Olympiska kommitten och Urhea samt med de övriga bollgrenarnas chefstränare. Han ansvarar även för kontakten mellan de olika ungdomslandslagen.
Det har gjorts ett stort arbete under de senaste åren för att balansera och förbättra förbundets ekonomi, genom att även fatta tunga beslut. En friskare ekonomi möjliggör nu tilläggsresurser till en proffsigare skötsel av landslaget.
Vi lever nu i början av en ny tid. Vi vill blicka in i framtiden i förtroendefull och positiv anda samt ge arbetsro åt herrlandslaget – med slutmålet om fem år i tanke. Nu om någonsin behövs stark vi-anda och strävan att dra åt samma håll.
Ännu en gång: Många tack till Mikael Källman för ett stort arbete, välkommen Kaj Kekki.
BK-46 beslöt hastigt i mitten av juni att dra i handbromsen med anledning av ett snabbt försämrat spelarläge. Klubben drog tillfälligt tillbaka sin ansökan om licens för fm-ligan och sade sig istället börja med att bygga ett nytt lag med egna juniorer från 1. division. Några veckor senare, med mycket hårt arbete i bakgrunden, kunde dock klubben komplettera sin ansökan om fm-ligaplatsen och bli beviljad licens.
BK-46 Handboll spelar i FM-ligan säsongen 2014-2015, BK-46 Käsipallo pelaa SM-liigassa 2014-2015 kauden. Lets go! #handboll#käsipallo
Det är igen på sin plats att påminna alla om att jag återger min personliga åsikt, inte förbundets officiella syn på saken. Något om det officiella bör jag nog säga, då alla kanske inte är helt på det klara med händelseförloppet. Efter att BK beslutat om att sänka sin ambitionsnivå till 1. division, var förbundet i konstant kontakt med klubben. Samtidigt formades det en stödgrupp av karishandbollens vänner som övertygade klubbens om att det finns förutsättningar för fortsatt verksamhet på liganivå. Från förbundets sida höll vi oss aktivt engagerade i ärendet. BK levererade sin nya spelarlista och bekräftade dom samtliga övriga uppgifterna i sin licensansökan. Samtliga granskades noggrannt och fördbundsstyrelsen godkände ansökan. Därefter kontaktades samtliga övriga ligaklubbar avseende läget. Alla klubbar var glada över att få BK tillbaka. Detta om det officiella.
Mycket kritik mot klubben efter beslutet att inte söka spel i ligan gavs i samtliga medier och noterades av Yle i antalet klickar om ”handbollskrisen i BK”. En av de mera kvalificerade rösterna i denna debatt var Robin Karlsson, som inte direkt sparade på orden.
Med denna bakgrund kan man nog ställa frågan hur det efter 55 säsonger i FM-serien, 1462 matcher, 1012 segrar, 20 guld, 5 silver och 3 brons — — med alla mått den mest stabila och framgångsrika finska handbollsföreningen – så kan man bara fråga sig hur det blev så här?
Jag bjuder på en snäv insikt. Jag hade äran att spela (en personligen ganska medioker säsong) i polkatröjan 2007–08 med Micke Källman som tränare. Redan då kändes det som något var lite annorlunda i Karis.
BK-46 herrlaget 2007-08. Bild: BK-46.
Samhället. Det förändras och medan vi håller fast vid våra vanor så går det oss bi. Så tror jag det blev för BK. Skämtsamt har det sagts att om du är född i Karis så spelar du handboll och blir bilmekaniker, elmontör, polis eller konduktör. Så är det inte längre. Samhället ändras. Karis saknar ”sug.” Dagens ungdom söker i allt större grad akademisk utbildning. Karis har yrkesskolan Axxell, men vill man bli magister eller kandidat eller vad som helst annat som kräver högre utbildning, så bär vägen bort från Karis. Staden är centralt belägen – det är lätt att åka till Karis från Åbo eller Helsingfors. Många har gjort det, men flera som jag samtalat med har blivit trötta på det. Har man familj och andra ansvar så är det tungt att åka bil 8–10 timmar i veckan. Det måste man ersätta på nåt sätt för att locka spelare. Här har BK fallerat. I Sjundeå tog man däremot vara på tillfället för att påpeka att man gör rätt och tar hand om sina spelare på ett bra sätt.
I diskussionen på webben kring spelaravhoppen så framhävdes klubbens anrika status och lojalitet mot föreningen. Dessa eldsjälar glömmer något. Lojalitet är inte en enkelriktad väg. Lojalitet kommer från tilltalande föreningsanda, ledarskap och förhållanden. BK har levt på gamla anor i gamla själar. Det är dags att tänka om och se verkligheten i vitögat.
Ett hopp ner till första division var bra, om det även bara varade en kort stund. För att stiga upp ska man nå bottnen. 1. division representerade denna bottnen för BK. En skam utan like. Det går inte längre stt fortsätta som inget hänt. Det här är ett bra tillfälle att fundera på var man är, vart man är på väg och vart man vill vara på väg.
Det underliggande problemet försvinner alltså inte med att omedelbart återta ligaplats. Karis är inte längre lika attraktivt för unga ambitiösa och ”urbana” killar och tjejer med framåtanda som tidigare. Handbollen håller inte riktigt nivå. BK kan knappast ordna med högskolor och storstadsinfrastruktur, men BK kan igen göra Karis till handbollens Mecka. Det finns inbyggt i föreningen. Idag blir det bara lite dyrare och kräver lite mera satsningar, engagemang och personligt bemötande. Att ta hand om sina spelare. Dagens ungdomar är mycket mera individer än sina föräldrar.
BK-46 har en massa styrka. Juniorsidan är späckad med tränare med sammanlagt hundratals års handbollserfarenhet och -kunnande. Klubben har en kultur som heter handboll. Många juniorlag i andra föreningar känner respekt och bävan för allt som heter BK-46. Nu gäller det bara att bygga utgående från egna juniorer och hitta bryggan till herrlaget som motiverar och lockar spelarna at stanna kvar i Karis.
Käsipalloliiton päätös luopua naisten MM-karsinnoista on herättänyt suuria tunteita. Olin mukana tekemässä tätä päätöstä ja seison sen takana. Siksi minusta on myöskin asiallista avoimesti jakaa taustoja ja omia ajatuksiani asiasta.
Muistutuan kaikkia siitä, että esitän henkilökohtaisen mielipiteeni, joka ei välttämättä heijasta tai edusta käsipalloliiton virallista kantaa asiassa. Puhun kuitenkin ”meistä” ja kerron miten koen että ”me” – hallitus – olemme yhdessä toimineet .
Rahat
Paljon on puhuttu taloudesta; liiton talous on vihdoinkin tasapainossa. Meillä on erittäin tarkka tieto menoista ja tuloista arvioineen ja ennusteineen, ja voimme tehdä päätöksiä ennakoiden. Tämä päätös oli yksi niistä. Miesten ja naisten maajoukkueiden budjetit ovat kutakuinkin yhtä suuria. Miehillä tuotot ovat suuremmat, joten voidaan hyvin sanoa, että liiton panostus naisiin on hivenen suurempi kuin miehiin. Naisten karsinta syksyllä olisi merkinnyt rahoittamatonta menoerää. Hyvän taloudenpidon periaate on että budjetin menot on täysimääräisesti rahoitettu. Euro eurosta . Näin ei ole aina aikaisemmin ollut ja liiton talous onkin aikaisempina vuosina ollut reilusti pakkasen puolella. Me emme halunneet joutua tilanteeseen, joissa olisimme maksukyvyttömiä ja pakotettuja tekemään leikkauksia jo hyvin tiukasti budjetoituun toimintaan. Siksi teimme tämän vaikean päätöksen. Se tuntui katkeralta ja sattui. Sitä puitiin kovaan ääneen. Mutta päätös oli yksimielinen. Olisimme tietysti voineet laissez-faire -tyyliin siirtää päätöstä. Tuloksena olisi ollut jatkuvan epävarmuuden limbo ja pommin pudottaminen ihan viime kädessä. Tähän emme halunneet lähteä.
Halusimme selkeyttä:
Emme ota tätä riskiä ja sitten myöhemmin pistä alijäämäisyyttä NMJ:n piikkiin tai selittele asiaa junnuille, miehille ja muille.
Teemme päätöksen ennakoiden, voidaksemme syksyllä lunastaa lupauksen ja järjestää kovatasoisia treenimatseja jokaisella säästyneellä eurolla.
Olemme edelleen aktiivisia naisten maajoukkueen asioissa.
Menestys
Matsit ovat olleet kovia. Tuloksena on pelkkiä tappioita. Birgitta ”Bigo” Lindholm on ihan oikeassa sanoessaan että paljon on menty eteenpäin. Edistys ei ole mitattavissa pistein, mutta selviä askeleita eteenpäin pelissä, kovuudessa ja matseissa selvästi kovempia joukkueita vastaan on nähty. Tätä menestystä haluamme tukea. Mutta ylimääräinen karsinta, vaikkakin MM-tasoinen, vailla rahoitusta olisi romuttanut naisten maajoukkueen keskipitkän ja pitkän tähtäimen toimintaedellytykset. Lähteminen vuoteen 2015 ja jatkovuosille usean kymmenen tuhannen euron miinuksella olisi tuonut mukanaan suuria leikkauksia tyttöjen ja poikien maajoukkueisiin tai vaihtoehtoisesti merkinnyt naisten maajoukkueen täydellistä hyllyttämistä. Tavoitteemme on, että kaikki joukkueet jatkavat kilpailuja ja pelillisesti nousujohteista toimintaa ensi vuonna ja jatkovuosina kun uudet karsinnat ovat edessä. Voitot ovat joukkueelle tärkeitä. Tahdomme panostamalla syksyyn antaa joukkueelle tämän mahdollisuuden. Arvostamme sitä kehitystä – henkilökohtaista, joukkuepeliä, joukkuehenkeä, kovuutta ja kilpailuviettiä – jota NMJ on osoittanut ja haluamme tukea sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Huonoin tapa olisi arviomme mukaan ollut MM-karsinta. Silloin kaikki liiton toiminta olisi pysähtynyt karsinnan jälkeen. Hiljaisemmat kaudet maajoukkuetoiminnassa ovat aivan luonnollisia lajissa, jossa MM- ja EM-kilpailuja ei järjestetä joka vuosi. Miesten maajoukkueella oli pari vuotta sitten lähes puolentoista vuoden mittainen hiljainen kausi. Kukaan ei silloin puhunut ”lakkauttamisesta” tai ”lopettamisesta” koska siitä ei ollut kyse. Ei ole nytkään.
Vuoropuhelu
Päätöksestä keskusteltiin heti joukkueen kanssa. Mahdollisuudet rakentavaan keskusteluun tuhosi valitettavasti vastakkainasettelun ilmapiiri. Hbl:n Filip Saxén kirjoitti tapahtuneesta hengessä, joka ei edistänyt vuoropuhelua.
Tuttuni Fille on kokenut ja hyvä urheilutoimittaja ja kirjoittaa juuri niin kuin hänen pitääkin, joskin ylläolevan artikkelisarjan osalta kaipaan välillä objektiivista toimittajaa. Tietysti tunteiden pitää velloa, se on käsipalloa! Pelaajien vapautta ilmaista itseään ei myöskään etukäteen saa rajoittaa, mutta jos maajoukkueen johto ottaa lehdistön aseekseen, heikentää se olennaisesti mahdollisuuksia päästä vuoropuhelulla yhteisymärrykseen. Pitää keskustella ja kuunnella. Pitää myös kunnioittaa urheilua, tovereitaan ja muita käsipallon ystäviä eikä tahallisesti lausunnoillaan tai toimillaan vahingoittaa lajia. Jos se on aikomuksena, niin sopivampaa on ensin lopettaa ja sitten puhua ex-käsipalloilijana. Viestintää on sekä liiton että joukkueen puolelta hoidettu ajoittain todella huonosti. Birgitta on ottanut todella paljon vastuuta, enemmän kuin mielestäni tilanteessa voitaisiin edellyttää ja on omalla toiminnallaan edistänyt merkityksellisen vuoropuhelun syntymistä. Tack Bigo! Arvostan tätä suuresti!
Toiminnan tuki
Käsipalloliitto jäi vaille olympiakomitean tukea tänä vuonna. Yksinkertaistettuna kyse oli siitä, että liitolla ei ole valmennuspäällikköä ja toiminta ei siten täytä tuen myöntämisen kriteerejä. Toimintamme vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä mittaavat ja arvioivat aina muut, siksi meidän on saatava valmennuspäälllikkö, joka kouluttaa, yhteen sovittaa ja kehittää käsipalloa päivittäisessä yhteistyössä seurojen ja sidosryhmien kanssa. Katsotaan vaikka korista, lentistä, säbää ja futista –– ei tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa! Yksi tapa saada menot balanssiin tässä on korottaa maksuja ja nyhtää rahat seuroilta. Harva seura on tähän valmis. Toisaalta, esityksenä tämä olisi hyvä, koska se pakottaisi seurat saapumaan kevät- ja syysliittokokouksiin valmistautuneina tekemään päätöksiä asioista. Toinen tapa saada asia hoitumaan on hyvä ja tarkka taloudenpito, kehyksissä pysyminen, menokohtien hallittu päättäminen ja säästyneiden varojen kohdentaminen tulevaan toimintaan tiukasti priorisoiden. Tätä me nyt teemme.
Liitto laittaa ”säästyneet varat” naisten maajoukkueen syskyn toimintaan ja valmennuspäälllikön palkkaamiseen. Tällä satsauksella vaikutamme kahteen tärkeimpään priorisoituun asiaan, nimittäin ”Kilpailutoiminta” ja ”Kilpailutoiminnan tuki.” Molemmat ovat myös tuottorivejä budjetissa lipputulojen, kumppaneiden ja kansallisten kattoyhdistysten tuen muodoissa.
Olen ollut mukana tekemässä vastuullista ja hyvää päätöstä. Päätösten tekeminen on ammattini. Tämän päätöksen taustalla olivat perusteelliset selvitykset ja analyysit vaikutuksista ja riskeistä. En tietenkään ole mielissäni päätöksestä, mutta yhtälailla olen ylpeä siitä, että pystyimme ja uskalsimme sen tehdä. Olen ehdottoman luottavainen siinä suhteessa, että tämä päätös oli paras mahdollinen. Se, että siitä tulee hyvä, on jatkossa kiinni toimeenpanosta – siitä, että sekä liitto että joukkue yhdessä vievät päätöksen maaliin. Nyt vaikuttaa siltä että pelaajat ja joukkueenjohto haluavat luopua vastuusta. Kesäloman ja hermolevon jälkeen ei näin enää saa olla!
Mitä viestintään tulee, tämä opetti sen, että meillä on paljon opittavaa. Viestintämme tässä asiassa oli melkein ”hylsy.” Tästä esitän henkilökohtaisen anteeksipyyntöni, mikä myöskin oli tämän merkinnän inspiraatio.
Handbollsförbundets beslut att stryka damernas VM-kval har väckt stora känslor. Det var ett beslut som jag var med och ta och jag står bakom det. Därför finner jag det också på sin plats att här offenttligt återge bakgrund och mina egna tankar kring det hela.
Jag påminner alla om att jag här återger min privata åsikt, som inte nödvändigtvis reflekterar förbundets ställning i ärendet. Jag skriver dock ”Vi” och återger hur jag upplever att ”vi” – styrelsen – agerat i samspråk och samråd.
Pengar
Mycket har talats om ekonomin. Förbundets ekonomi är äntligen i balans. Vi har koll på utgifter och inkomster med en otroligt bra noggrannhet och kan fatta beslut med förhåll. Detta var ett av dom. Budgeterna för damernas och herrarnas landslag är så gott som lika. Herrarna har litet större intäkter, så man kan mycket väl säga att satsningen på damerna är något större än på herrarna. Damernas fortsatta kval hade medfört en ofinansierad merkostnad. Grundprincipen i god hushållning är att alla utgifter i budgeten ska finansieras euro för euro. Så har det inte varit tidigare när förbundets budget varit redigt på minus. Vi ville inte skapa ett läge där vi saknar betalningsförmåga eller måste göra nedskärningar på annan redan mycket stramt budgeterad verksamhet. Därför tog vi beslutet. Det var ett svårt beslut. Det var kärvt och gjorde ont. Det debatterades hårt. Men beslutet var enhälligt. Vi kunde ha skuffat på beslutet, men då hade vi hamnat i ett olidligt limbo av osäkerhet, för att sedan i sista stunden dragit i handbromsen. Det ville vi inte.
Vi ville vara tydliga:
Vi tar inte denna risk för att senare skylla minus på damlandslaget eller bortförklara för juniorer, herrar och andra.
Vi fattar beslutet med förhåll för att på hösten kunna leverera på löftet att ordna kvalitativa träningsmatcher mot tufft motstånd med varje sparad euro.
Vi fortsätter vara aktivt engagerade med damlandslaget.
Framgång
Det har varit hårda matcher. Det har blivit idel förluster. Brigitta ”Bigo” Lindholm har helt rätt när hon säger att det skett stora framsteg. Inte framgångar mätbara i poäng men framsteg i spel, tuffhet och bra insatser mot hårt motstånd. Det vill vi fortsätta stöda. Men att ta ett extra kval – även om med VM-prestige – utan pengar hade förstört samtliga förutsättningar för damlandslaget på medellång och längre sikt. Med ingående minus på flera tio tusen euro inför 2015 och fortsatta år hade vi blivit tvungna att skära ned på flick- och pojklandslag eller helt hålla paus för damlandslaget. Därför tog vi det svåra beslutet. Vår målbild var att ha samtliga lag och fortsatt tävlingsinriktad och en spelmässigt successivt förbättrad verksamhet även nästa år och åren därpå när nya kval kommer. Segrar är viktiga för ett lag. Vi vill med vår satsning på hösten ge laget den möjligheten. Vi ser positivt på den utveckling – individuell, lagspel, laganda, tuffhet, tävlingssinne, sammanhållning – damlandslaget visat och vill stötta den på bästa möjliga sätt. Det värsta sättet hade bedömt varit fortsatt kval. Då hade all verksamhet stannat efter det kvalet. Tystare perioden i landlagsverksamhet är helt naturliga i en gren där VM och EM inte går av stapeln varje år. Herrlandslaget hade för ett par år sedan en tystare period på långt över ett år. Då talade ingen om att ”lägga ned” för det var det inte frågan om. Inte nu heller.
Samtal
Samtal kring beslutet ordnades genast. Möjligheter till samtal och samverkan kring vägen framåt raserades tyvärr av en konfliktanda. Hufvudstadsbladets Filip Saxén skrev om händelsen i en anda som inte bidrog till samspel.
Fille, som jag är bekant med, är en bra reporter och skriver som man ska, trots att jag lite saknar den objektiva reportern i artikelserien ovan. Känslor ska svalla, det är handboll! Spelarnas frihet att uttrycka sig ska inte på förhand begränsas, men om landslagsledningen tar pressen till sitt vapen, så försämras förutsättningarna för att nå samförstånd. Det gäller att samtala och lyssna. Det gäller ockå att ha respekt för sporten, sina kamrater och andra handbollsvänner och inte avsiktligt gå ut med sådant som skadar handbollen. Vill man så, så ska man istället sluta med grenen och tala som ex-idrottare. Kommunikationen har man både från förbundets och lagets sida stundvis skött väldigt dåligt. Birgitta har dock tagit mycket mera ansvar än vad av tränare i denna situation kan förväntas och byggt upp en meningsfull dialog. Tack Bigo, jag uppskattar detta stort!
Verksamhetstöd
Förbundet blev utan olympiska kommitténs stöd i år. Motiveringarna (i kort förenklad form) var att förbundet inte har en idrottschef och verksamheten inte således uppfyller kriterierna för att stödet ska beviljas. För att bedriva meningsfull verksamhet med förtroende, som alltid mäts och bedöms av andra, så måste vi få en idrottschef som utbildar, samordnar och utvecklar vår verksamhet i daglig samverkan med föreningarna och våra partners. Ser vi på basket, volleyboll, fotboll och andra förbund så är den vägen klart utstakad. Det finns inga alternativ. Ett sätt att få det att gå ihop är att höja alla avgifter och ta pengarna av föreningarna. Få föreningar vill detta. Å andra sidan skulle det vara ett bra förslag, för då skulle föreningarna garanterat dyka upp förberedda på vår- och höstmöten för att fatta beslut om ärenden. Ett annat sätt att få det att gå ihop är att städse hålla koll på ekonomin – att hållas inom den givna ramen, avsluta utgiftsposter i god ordning och satsa allt som blir över på framtida verksamhet enligt beslutade prioriteter. Det gör vi nu.
Förbundet satsar ”allt som blir över” på damlandslaget i höst och i framtiden på att få en idrottschef. Med detta säkerställer vi våra främsta prioriteter, nämligen ”Tävlingsverksamhet” och ”Stöd för tävlingsverksamheten.” Båda är även inkomstposter i budgeten i och med biljettintäkter, partners och stöd av nationella takföreningar.
Jag upplever att jag varit med och gjort ett ansvarsfullt och bra beslut. Att fatta beslut är mitt yrke. Detta beslut hade ett gediget underlag med bra analys av följder och risker som grund. Lika bra som många beslut jag fattat i fält som utarbetats av mig med en stab på över tio officerare. Jag är så klart sorgsen över beslutet, men likaså stolt och glad över att vi kunde och vågade ta det. Jag har absolut förtroende för att detta var ett av dom bästa besluten vi fattat. Att det blir så, handlar framöver om hur vi – både förbundet och laget tillsammans – verkställer beslutet och tar det till mål. Nu verkar spelare och lagledning mera inriktade på att avsäga sig ansvar. Efter att man vilat upp under sommarpaus kan det inte mera vara så.
Vad kommunikation beträffar, så tror jag dock vi har mycket att lära oss. Den biten blev i min mening nästan underkänd. Det ber jag personligen ursäkt för och därav inspirationen till detta informella inlägg.
Olen aikaisemmin argumentoinut että käsipallo on muuttunut yhä nopeammaksi peliksi. Tähän suuntaan lajia on vienyt kansainvälinen käsipalloliitto sääntömuutosten ja tuomaroinnin suuntaviivoja korjaamalla. Käsipallo on parhaimmillaan nopeana. Merkittävimät uudistukset ovat olleet mielestäni hyökkkääjän virheen tulkinnan korjaaminen (vrt. säännöt 90-luvulla), välitön keskialoitus ja progressiivisen rangaistavuuden periaate.
Pelin muuttuminen nopeatempoisemmaksi haastaa mielestäni eniten erotuomreita. Lajissamme ei onneksi ole käytössä videotarkastus matsin aikana, vaan rikkeet vihelletään tai jätetään viheltämättä siten kuin ne nähdään.
Nykytila
Erotuomarilinjan muutos ja muutoksen vakiintuminen näkyi mielestäni varsin selkeästi Lontoon olympialaisissa tuomarityöskentelyn yhdenmukaisuutena. Hyökkkääjän virheet ja väärät skriinit vihellettiin herkästi ja progressiiviset rangaistukset pitivät pelin siistinä ja rehtinä kovuutta vähentämättä.
Uskallan väittää, että oma erotuomarikuntamme on päättyneen kauden aikana viheltänyt samalla tasolla ja samoilla selkeillä ja hyvillä perusteilla kuin olympialaisissa. Miten tällainen muutos voi vakiintua Suomessa heti? Toivon, että joku erotuomaritoiminnan asiantuntija vastaa tähän huutoon bloggaamalla aiheesta, mutta sitä odotellessa etsin huonoja selityksiä (minulla ei ole dumarikorttia).
Otteluvaltuutettu
Delegaatti, joka käsipallojoukkueiden pelaajien ja johtajien suussa virheellisesti tunnetaan ”erotuomaritarkkailijana”, pitää kirjaa kentän tapahtumista ja käy erotuomarien kanssa palautekeskustelun ottelun jälkeen. Tämä on helppo selitys sille, miksi dumarit viheltää paremmin – joku katsoo perään ja kirjaa virheet. Väitän, että asia ei ole näin yksioikoinen, otteluvaltuutettu ei ole erotuomaritarkkailija (palaan tähän asiaan seuraavassa kirjotuksessani).
Liitto, erotuomarivaliokunta ja yhdistys
Suomen käsipalloliitto on ottanut käyttöön sääntömuutokset ja tulkintaohjeet hyvin nopeasti, osallistunut niiden kokeiluun ja kouluttanut niitä erotuomarivaliokunnan avulla koko tuomarikunnalle. ”Pienestä piiristä” johtuen sääntömuutokset ja tulkintaohjeet on kyetty ottamaan käytöön ja vakiinnuttamaan koko tuomarikunnan kesken parin, kolmen kauden aikana.
Off-topic: Järjestäytyneisyyden näkökulmasta hauska havainto on se, että tuomarikunnan järjestäytymisaste on käsipallo-Suomen korkein; kerhoon kuuluvat kaikki tuomarit. Jäsenyys toki on pakkopullaa, mutta eipä kerho karhua maksuja kovinkaan aktiivisesti. Tokihan pelaajat ja valmentajat ovat seuransa ja liiton jäseniä, mutta käsipallovalmentajayhdistykseen kuuluu vain pieni osa valmentajista ja pelaajayhdistystä ei ole. Onko tarvetta? En tiedä.
Nuoret erotuomarit
Erotuomarikoulutuksen painopiste on siirtynyt nuorempaan suuntaan. Tavoitteena on että A- ja B-ikäisistä usealla olisi erotuomarikortti. Liitto myös tukee tätä. Nuorten opettaminen pakottaa meidät tarkemmin miettimään mitä opetamme, miten opetamme ja miten itse teemme. Nuorten erotuomarien kouluttaminen tuo linjakkuutta ja ryhtiä niin erotuomarikoulutukseen kuin myös työskentelyyn kentällä.
Päätelmä
En löydä mitään huonoa sanottavaa tuomareista ja tuomaroinnista pieniä yksityiskohtia lukuuottamatta. Paha siis sanoa mitään leimautumatta ruskeakieliseksi mielistelijäksi. Silläkin uhalla totean, että tuomarimme ovat korkeatasoisia. Harrastajien ja erotuomarien lukumäärään sekä pelaajien tasoon suhteutettuna on kuin vertaisi universumia asterdoidiin. Käsipalloerotuomarimme ovat lajillemme suuri ylpeyden aihe. Hidas, huono ja vanhanaikainen peli menestyy vain, jos tuomarit antavat ”tasohelpotuksia” viheltäessään. Dumaamalla johdonmukaisesti ja modernisti tuomarit kehittävät käsipalloa lajina.
Hatunnoston arvoista työtä! Dumareiden arvostelemisessa sääntönä on että nimiä ei saisi mainita julkisesti. Teen poikkeuksen — tämän kirjoituksen innoitti Atlas/2–KyIF Suomen Cupin karsintaotttelua 5. syyskuuta 2012 viheltänyt tuomaripari Miro Korja – Jonas Laitinen. Tuomarointi oli todella hyvää ja sujuvaa ja ratkaisuissa näkyi aika hyvin aikaisemmin mainitsemani kansainvälisen tason tulkintojen mieltäminen oikein! Peli oli sujuvaa ja kukaan kentällä ei valittanut.
Pakollinen kritiikki
Sääntö 17:11. Erotuomareiden heidän omien tapahtumatoteamustensa perusteella tekemät ratkaisut ja tuomiot ovat lopullisia.
Kommentti ”Tasohelpotukset” – joskus dumarit viheltävät liian herkästi suojellakseen pelaajia itseltään tai toisiltaan, eli suhteuttavat työskentelynsä pelin tasoon. Väärin. Viheltäkää käsipalloa puhtaasti sääntöjen valossa ja antakaa pelaajien saada pelin kautta se karu palaute siitä, että nyt pitäisi kehittyä.
Sääntö 13:2. Erotuomareiden tulisi sallia pelin jatkuminen välttäen pelin katkaisemista liian aikaisin vapaaheittotuomiolla.
Kommentti ”Vapaapainit” – Vahvana viivapelaajana (oma joukkue haukkunut viivahäräksi :-)) minua ärsyttää se, että viivapelaajan saadessa pallon peli vihelletään poikki vaikka askeleet ovat 1 ja pomppu on käyttämättä. Se, että vastustaja on selässä kuin iilimato ei ole peruste vaparille. Antakaa vääntää loppuun!!
Sääntö 14:8. Kun 7 metrin heittoa suoritetaan, vastajoukkueen pelaajien täytyy pysyä vapaaheittorajan ulkopuolella ja vähintään 3 metrin päässä 7 metrin rajasta, kunnes pallo on irronnut heittäjän kädestä. Jolleivät he noudata tätä, 7 metrin heitto uusitaan, jos se ei johda maaliin, mutta tästä ei rangaista henkilökohtaisesti.
Kommentti ”Ribarit” – Tämän säännön noudattaminen vaikuttaa olennaisesti mahdollisuuteen saada ohiheitetyn rankkarin paluupallo.
Kahdeksan vuotta sitten lähdin ulkomailla kokemieni junnumatsien innoittamana pienoisristiretkelle liittoa vastaan. Aiheena oli tuolloin liisterin käytön kieltäminen. Pohdin myöhemmin myös erikoisvartioinnin kieltoa B-junnuja nuoremmille. Klibba ja erikoisvartiointi liittyvät toisiinsa pelin luonteen muuttumisen kautta. Käsipallosta on sääntömuutosten kautta tullut entistä nopeampi laji.
Liiton päätös kaudesta 2008–09 alkaen sallia klibban (vaha) käyttö B-junnuille ja ottaa käyttöön pienemmät pallokoot nuoremmille ansaitsee kriittisen tarkastelun. Muutoksen puolestapuhujana olen tietysti sitä mieltä, että muutos on selvää pässinlihaa ja täysin oikea. Tarkastelu saattaisi kuitenkin nostaa esille muita kehityskohteita.
Nykytilanteessa erikoisvartiointi sallitaan BP/BT ja näitä vanhemmissa ikäluokissa. Näin on ollut ties kuinka kauan. Ainakin sen ajan kun minä olen pelannut käsistä. Perusteluja on matkan varrella kuultu; erikoisvartiointi estää lahjakkaiden (so. isokokoisten) pelaajien kehittymisen, koska he jatkuvasti seisoskelisivat osallistumatta peliin. Ja tämä puolestaan sotii nuorten pelien henkeä vastaan (kaikki pelaa). Riskinä on sitten vielä se, että ”lahjakkuudet” lopettavat kun peli olisi heille niin tylsää. Vähäisen kokemukseni ja ymmärrykseni perusteella uskallan väittää että olemme törmänneet anakronismiin, joka ansaitsee perusteellisen tarkastelun.
80- ja 90-luvuilla nämä yllämainitut argumentit olivat hyviä. Jos oltiin erikoisvartioinnissa, mentiin keskelle seisomaan ja katseltiin muiden pelaajien vääntöä. Vapaaksi päästiin harvoin kun vartioiva pelaaja erehtyi ottamaan vastaan tarjotun vesipullon. Nykyään peli on jotain muuta. Paljon nopeampaa ja erikoisvartiointia käytetään otteluissa vain ajoittain, erityisesti ylivoimalla pelattaessa. Vartioitu pelaaja tippuu yleensä laitaan tai viivalle tai pyrkii irtautumaan vartioinnista vapaaheitossa tai muussa tilanteessa ja päästä peliin mukaan jo yhden hyökkäysvuoron aikana. 6:0 puolustuksesta vaihdetaan herkästi 5:1 tai 3:2:1 muodostelmiin ja erikoisvartiointiin otetaan useampiakin pelaajia. Tämä heijastaa pelin uutta nopeutta, joka on syntynyt harkittujen sääntömuutosten ja uusien tulkintaohjeiden myötä (esim. hyökkääjän virheen tulkinta)
Ensinnäkin voimme todeta että erikoisvartioinnin kieltämisen perinteiset perustelut eivät päde tänä päivänä. Joukkue ei seiso yhden pelaajan varassa. Tämän pitäisi etenkin koskea junnuja. Erikoisvartiointi luo enemmän pinta-alaa ja mahdollisuuksia viidelle muulle pelaajalle ja tekee heistä parempia. Erikoisvartiointi on kaikin tavoin hyvä asia.
Toiseksi täytyy katsoa kokonaisuutta. Käsipallo on ennen kaikkea juoksemista, kuljettamista, syöttämistä, pallon kiinni ottamista ja heittämistä. Nuorimpien pelaajien valmennuksessa painopisteen tulisi olla näissä. 6:0 puolustus tappaa nopeuden ja aloitteellisuuden. Se on tietysti valmentajien kestosuosikki, koska se tarjoaa selkeän ja säännönmukaisen rakenteen.
Puolustuspelin tulee olla ”vapaata peliä” tai ”yksi vs. yksi -peliä” minikäsipallokentällä. Isolla kentällä pelataan 3-3 tai muita puolustusmuotoja, joissa useampi pelaaja on vapaaheittoviivan ulkopuolella. Hyökkäyspeli syntyy itsestään. Maalin tekeminen on tärkeintä. Pelaajat soveltavat kuljettamisen, syöttämisen-kiinniottamisen ja heittämisen taitoja. Minikentällä hyökkäyspeliä pelataan täysin vapaasti. Isolla kentällä vapaata [hyökkäys]peliä seuraa jakso 4-2 [hyökkäys]peliä . Tilan käydessä liian ahtaaksi neljälle 9m pelaajalle voidaan 3-3 peli aloittaa. […] Puolustuspelillä on oltava offensiivinen luonne siten, että 3-3, 3-2-1, 4-2 ja 5-1 esiintyvät useammin kuin 6-0 pelin alussa.
Suomessa voimassa oleva erikoisvartioinnin kielto sallii pelaajien pärjätä pituudellaan nuoressa iässä ja johtaa helposti siihen että nämä pelaajat kehittyvät hyvin yksipuolisesti. Sallimalla erikoisvartiointi kaikissa ikäluokissa nämä isot pelaajat joutuisivat käyttämään nopeutta ja ketteryyttä päästäkseen mukaan peliin. Samalla muutkin pelaajat saavat enemmän tilaa ja joutuvat heittämään ja olemaan rohkeita. Erikoisvartioinnin sallimisen tulisi siis olla kaikin puolin tervetullutta. Kyseessä ei ole nollasummapeli, vaan kaikki voittavat.
No… valmentajille ja vanhemmille voi aluksi olla vaikeuksia niellä muutama 30-1 tappio. Loppujen lopuksi sekin on kai parempi, kuin että joukkue rakennetaan yhden pelaajan varaan ja kymmenen muuta jätetään heitteille?
Väitän, että erikoisvartioinnin kielto on jäänne 80-luvulta ja aikaisemmilta päiviltä, eikä sille ole paikkaa nykykäsipallossa. Erikoisvartioinnin salliminen tekisi pelistä nopeampaa, rohkeampaa ja vaativampaa ja lisäisi tilanteiden vaihtelevuutta ja monipuolisuutta. Syy siihen, että pidämme kiellosta kiinni, löytyy valmentajien tarpeesta saada ”struktuuria” ja kapeasta pelaajamateriaalista. Nämä tekijät luovat ympäristön, joka suosii fyysisesti vahvempia ja muita aikaisemmin kehittyneitä pelaajia. Taas tehdään asioita niin kuin aina ennenkin.
Mielestäni 6:0 on aito vääristymä lasten ja nuorten pelissä. Emme opeta nopeutta ja rohkeutta, vaan antamalla pelin levätä parin ”lahjakkaan” pelaajan varassa teemme helposti kaikille karhunpalveluksen. Kehotan kaikkia tuulettamaan käsityksiään lajista ja miettimään millaista junnukäsipallon pitää olla, jotta se tuottaa tulevaisuuden pelaajia.
Otsikkona usein kuultu mielipide liitosta kun jokin ei mene niin kuin yksittäiset seurat toivoisivat. Tässä tapauksessa kyseessä on otteluaikataulujen päällekkäisyys ja liiton haluttomuus siirtää otteluita, joka kirvoitti tämän ensimmäisen kommentin:
on kyl porukkaa sekasin siel liitossa!! vittu mitä idiootteja
Vastuulauseke: Olen liiton kilpailuvaliokunnan jäsen. Esittämäni mielipiteeni ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta liiton virallista linjaa.
Villi länsi
Kaikki eivät välttämättä muista 5–10 vuoden takaista aikaa, jolloin seurat vapaasti siirsivät otteluita keskinäisillä sopimuksillaan ja pelkällä ilmoituksella liittoon. Joskus toiselta osapuolelta ei edes kysytty vaikka oltiin menossa vierasotteluun.
Tästä tilanteesta on päästy eroon ja nykyään on olemassa varsin tiukat perusteet ottelusiirroille. Enää ei esim. aikuisten sarjan ottelua voida siirtää, koska seuran B-junioreilla on ottelu samaan aikaan. A-juniorien osalta tehdään poikkeuksia, mutta siirron on perustuttava selkeään näyttöön. Ainoat tapaukset, joissa ottelusiirtoihin lähes aina suostutaan ovat ne joissa molemmat seurat ovat päässeet sopuun asiasta urheilullisin perustein.
Aikaisemmin otteluita jäi ”häntimään” pitkälle keväälle, jotkut A-juniorien ja divarin alkuvuoden ottelut jopa niin pitkälle runkosarjan loppuun, että niillä sitten voitiin taktikoida itselle haluttu sijoitus.
Säännönmukaisuus on ollut yksi avaintekijä, joka on mahdollistanut sen että miesten liigan ja naisten SM-sarjan ottelut ovat Veikkauksen pelikohteita.
Seuravaltaisuus vai liittokeskeisyys?
Käsipalloa Suomessa johtavat seurat. Käsipalloa koskevat päätökset tehdään kevät- ja syysliittokokouksissa sekä muissa kokouksissa, joihin osallistuvat seurojen edustajat. Kokousten agendat ovat seurojen käytössä viimeistään kahdeksan viikkoa ennen kokousta, joten minkään tärkeän aiheen ei tulisi jäädä huomiotta. Menemättä tarkemmin kyseessä olevan tapauksen yksityiskohtiin, voidaan kuitenkin kysyä, miksi kaikki seurat eivät samalla tarkkuudella valmistaudu kokouksiin. Olen itse aikanaan ollut tilanteessa missä oma seurani on pyytänyt minua menemään liittokokoukseen ilman tarkempaa agendaa, toimeksiantoa taikka valtuutusta. EVVK?
Liittohallitus valiokuntineen noudattaa niitä linjauksia, joita liittokokous on tehnyt ja valvoo ja ohjaa niiden sarjojen ja otteluiden toteuttamista, joista liittokokous on päättänyt. Joustava poikkeaminen näistä saattaisi joskus johtaa hyvään lopputulokseen prima facie, mutta edessä olisi paluu villiin länteen.
Seuroilta esityksiä ottaa vastaan liittohallitus, joka työstää ne valiokuntien avulla esityksiksi liittokokoukselle. Eli takaisin seuroille päätettäväksi. Nämä esitykset laitetaan liittokokouksen agendalle kuukausia ennen kokousta ja ne ilmenevät selkeästi liittohallituksen pöytäkirjoista. Järjestelmä on täysin läpinäkyvä ja seuroilla on mahdollisuus lausua valmisteilla olevista esityksistä. Totuus on valitettavasti se, että harva seura vastaa lausuntopyyntöihin. Kun vastauksia tulee, niin vastaajina ovat lähes aina samat seurat.
Mitä se liitto sitten on tehnyt lajin hyväksi?
Useimmat hyvät asiat, esitykset ja käytänteet tulevat seuroilta ja kaikkea pyörittävät seuroissa aktiiviset ihmiset, joille käsipallo on lähellä sydäntä. Liitto on ottanut näitä hyviä asioita esille ja vakiinnuttanut ne toimintaan. Otetaan muutama otsikkotasoinen esimerkki:
Viestintä
5–7 vuotta sitten harva seura viesti välittömästi otteluidensa tuloksia ja seuransa uutisia. Edelläkävijöitä oli ja liiton viestintävaliokunta seuloi hyvät käytänteet ja vakiinnutti ne vähimmäisvaatimuksina lisenssiehtoihin. Nyt jokainen liigaseura ilmoittaa verkkosivuillaan otteluiden tulokset, otteluraportit, joukkueen kokoonpanot, joukkueen uutiset ja paljon muuta. Monilla seuroilla on facebook-sivut ja omat sisäiset viestintäkanavat. Otteluissa on liveseuranta ja liitolla tulospalvelu, jossa tulokset ovat heti näkyvissä. Käsipallo näkyy!
Juniorien pallokoot
Kirjoitin itse aikanani kokemuksistani junnuvalmentajana ja erityisesti ulkomailla tehtyjen havaintojen perusteella aloin miettiä että ovatkohan pallot liian isoja junnuille. Pallokoon muutos ja päätös sallia klibba B-junioreilla tuli liitolta sen jälkeen kun liitto oli kuullut asiassa seuroja ja valmentajia. Seurajohtoisuutta kuvaa tässäkin hyvin se, että vapaamuotoinen esitys tuli seuroilta ja valmentajilta, hallitus teki siitä sääntömuutosesityksen ja seurat päättivät asiasta liittokokouksessa.
Lisenssit
Muutama vuoden ajan korkeimman tason sarjapaikkaa on haettu lisenssillä. Lisenssiehdot ovat laajat ja ne on tehty ikään kuin tarkastuslistoina seuroille, jotta he tietävät lisenssihakemuksen täytettyään onko heillä edellytyksiä lähteä sarjaan. Tämän seurauksena pysyvyys aikuisten sarjoissa on ollut poikkeuksellisen hyvä. Jotkut muistanevat vielä nekin ajat, jolloin sarjaan mentiin syksyllä ja siitä tiputtiin keväällä, kun rahat eivät riittäneet, loukkaantumisten myötä pelaajarinki oli käynyt liian pieneksi tai muuta. Lisenssimenettelyn ja ottelujen järjestämistä koskevan säännönmukaisuuden myötä käsipallo on Veikkauksen pelikohde ja on näkynyt myös Veikkaus-TV:ssä. Moni varmaan muistelee aikoja, jolloin FST ja Yle Sporten näyttivät käsipalloa aina kun pyydettiin, mutta ne markkinat ovat muuttuneet eurovetoisiksi.
Sarjatmuodot
Aikuisten sarjoissa eletään vakaata kautta. Molemmissa sarjoissa on korkein taso, josta naisten SM-sarja ei enää ole ”suljettu”, vaan tasonmittausmenettelyllä ja hyväksytyllä lisenssihakemuksella voidaan nousta. Korkeimmalla tasolla molemmat ”liigat” ovat 9 joukkueen sarjoja ja kymmenes paikka on vapaa ottajalle.
Kuva 1. Miesten aikuisten sarjojen ja A-poikien joukkueet kausittain 2003-2013. Lähde: SKPL toimisto ja SKPL:n tulospalvelu.
Kuva 2. Naisten aikuisten sarjojen ja A-tyttöjen joukkueet kausittain 2003-2013. Lähde: SKPL toimisto ja SKPL:n tulospalvelu.
Naisten osalta muutos viimeisen kahden kauden aikana on merkittä verrattuna vuosiin 2003–2008, jolloin naisten sarjassa oli vain 6–7 joukkuetta ja maajoukkue T90. Myös miesten divarin suhteen on tehty työtä; miesten 1. div on neljän kauden aikana kasvanut kahdella joukkueella kahdeksasta kymmeneen, 2. div pysynyt ennallaan 7 joukkueessa ja kolmosdivarissa on 11 joukkuetta. Naisten SM-sarjan ja 1. div joukkueiden määrä on vähentynyt yhdellä. Suurin huoli näissä sarjoissa on kuitenkin A-tytöissä, joissa neljän kauden takaisesta 9 joukkueen sarjasta ollaan tultu vain 7 joukkueen sarjaan. B- ja C-tyttöjen osalta joukkueiden määrät eivät ole nykyisellään riittävät muodostamaan haluttu määrä joukkueita (9–10) sekä A-tyttöihin että naisten SM-sarjaan, joten tilanne, jossa monen naisten joukkueen runkona ovat A-tytöt saattaa jatkua pitkään. Kokonaisuutena ilahduttavaa viimeisen neljän kauden ajalta on SM-sarjoihin (sekä aikuisten ja juniorien) osallituneiden joukkueiden määrän kasvu 186:sta (2009–10) 195:een (2012–13).
Joidenkin ikäluokkien pienelle koolle ei liitto voi mitään. Seurat tekevät tämän työn. Ilahduttavaa onkin havaita että viimeisen neljän kauden aikana sarjoihin ilmoittautuneiden joukkueiden kokonaismäärä on kasvanut yhdeksällä.
Täydellinen liitto?
Eikä ole. Tällä kaudella esim. M1D venyy järjettömästi toukokuun loppuun, parhaimmassa tapauksessa kesäkuun alkuun, kun kärkikolmikon jälkeen kaikkien pitää päästä pelaamaan keskenään putoamisesta.
Sitten on vielä tämä koko bloggauksen taustalla ollut onneton AT Final 4 ja naisten SM-pleijareiden päällekkäisyys, joka olisi ollut vältettävissä. Edellisiä kaavioita tarkastellessa näkee aika helposti, että naisten SM-sarjalle ei voida tehdä kilpailusuunnitelmaa ilman että sen kanssa kävelee käsi kädessä A-tyttöjen kilpailusuunnitelma.
Nämä eivät kuitenkaan kerro mitään siitä miten hyvin tai huonosti liitto arvostaa naiskäsipalloa. Ei ole mitään salaliittoa naisia/tyttöjä vastaan miesten/poikien eduksi. On vain huonoa sarjojen, aikataulujen ja toiminnan yhteen sovittamista. Kokonaisuutena arvostellen pitäisi ehkä olla tyytyväinen, kun vain yksi sarja ”häntii” ja päällekkäisyyksiä ja ottelusiirtoja on tullut näin vähän. Villin lännen aikaan sarjat päätettiin pelaamatta jääneiden otteluiden osalta luovutusvoittoihin, kun kaikki oli selvää, liiton nostaessa kätensä pystyyn.
Konstruktivismia
Keskustelu käsipallosta menee joskus nettipalstoilla alussa mainitun siitaatin kaltaiseksi yksioikoiseksi sadatteluksi. Rakentavaa lähestymistapaa löytyy kuitenkin. Klibba.com on tästä yksi esimerkki, muita ovat muutamat muut blogit, jotka ovat määräaikaisuuden tai muun syyn takia lopettaneet . Vuorovaikutuskanava, sen säännöt ja aktiivinen moderointi asettavat rajoja. Keskustelupalstan pitäminen pelkän pitämisen takia ei aina ole hyvä asia. Eikä myöskään sen pitämättä jättäminen sen takia, että pelätään kommentoinnin tasoa (ihan vaan nimiä mainitsematta liitolle vinkiksi). Perussääntönä voisi sanoa: Kirjoita aiheesta, tuo esille mielipiteesi, keskity asiaan ja argumentointiin, kunnioita muiden mielipidettä äläkä hyökkää ad hominem.
Kommentteja voit jättää tänne, mutta keskustelua asiasta näkisin mielellään käytävän yhden katon alla Klibba.comissa, josta tämäkin on lähtenyt liikkeelle.
Tämä on rebloggaus Klibba.com-sivuston suositun vieraskynän Mentorin blogista. Mentorin terävä mielipide ja hyvä havainnot ansaitsevat tässä toistamisen, koska otan niihin itse kantaa seuraavassa kirjoituksessani.
9.4.2013 klo 12:23
A-junioreiden Final4 turnauksen järjestäminen 6.-7.4 kesken naisten välieräsarjojen kertoo liiton arvostuksesta varsinkin tyttökäsipallon suuntaan. Ilmeisesti liitolle on ihan sama pelataanko naisten SM-sarjan välierät ja AT-sarjan Final4 päällekkäin, koska muutoshalukkuutta ei liitolta tuntunut löytyvän AT-sarjan siirtämiseen.
Mistä kaikki lähti?
Päätös junnujen Final4 sijoituksesta tehtiin miesten kalenterikokouksessa viime vuonna. Katsottiin että tuo on viikonloppu jossa miesten maajoukkue on vieraspelissä ja otteluissa on pakollinen tauko runkosarjan sekä play-offien välissä. Hienoa noin poikien kannalta, päätös oli varmaan täysin oikea. Mutta kenellekkään ei tullut siellä mieleen katsoa naisten sarjaa, vaan päätettiin että kun tämä nyt sopii miesten liigalle, niin se pitää sopia kaikille. Olisi olettanut että paikalla olisi ollut joku joka osaa laittaa kalenterit päällekkäin ja vetää johtopäätöksen että tämä ei nyt sovi toiselle puolelle..
Mitä kauden aikana tapahtui?
Kaikkien seurojen valmennus ja jopa naisten maajoukkueenkin valmennus oli useaan otteeseen liittoon yhteydessä AT-pelien siirtämisestä. Kaikki näkivät mikä katastrofi on tulossa jos 4 joukkuetta pelaavat samaan aikaan naisten välieriä sekä AT-final4 turnausta. Liiton vastaukset olivat läpeensä ylimielisiä ja samaa vastausta toitottavia ”olisitte reagoineet kalenterikokouksessa”. Puuttui pelin ymmärtäminen, lajin kunnioittaminen sekä maalaisjärki. Lopputuloksena kuitenkin oli että AT Final4 pelataan 6.-7.4.
Toinen naisten ottelusarja jouduttiin pelaamaan 3 peliä peräkkäisenä päivänä systeemillä, jotta välierät eivät menisi AT sarjan päälle ja tietojeni mukaan toisen ottelusarjan joukkueet yrittivät siirtää sitten naisten viidettä välierää pois maanantailta 8.4, heti Final4-pelien jälkeen. Mutta liiton vastaus oli samaa linjaa kuin aiemmin. ”Finaalit alkavat keskiviikkona 10.4 ja niitä ei voi siirtää, joten välierät on pakko pelata maanantaina loppuun. Tämä tieto tuli seuroille vielä torstaina 4.4 ehdottomana asiana josta ei voi valittaa. Vaikka välierän siirtäminen päivällä parilla olisi tehnyt mahdolliseksi kohtuulaadukkaan AT Final4 turnauksen, niin silti liitto ei halunnut joustaa.
Entäs se tyttöturnaus?
Kävi niin että naisten välieräjoukkueet huilauttivat AT-pelaajiaan, osa enemmän osa vähemmän, poissa loistivat useat valovoimaisimmat pelaajat ja nekin jotka väkisin siellä olivat, pelasivat puolivaloilla itseään säästäen. Turnauksen sisältö oli farssi, pelit huonolaatuisia ja mitalien arvo sekä järjestys kaukana todellisista osaamisista. Katsojiakin oli paikalla alle kourallinen, joten suurta urheilujuhlaa tästä ei saatu. Juhlaa lienee ollut liitossa, jossa saatiin pidettyä oma pää ja ajettua alas AT Final4 sarjan arvostus. Ehkä ensi vuonna ei tarvitse AT sarjaa järjestää enään ollenkaan ja säästetään siinäkin stressiä.
Loppukaneetti.
Tiistaina 9.4 liitto siirsi 10.4 alkavia naisten finaaleita eteenpäin kahdella päivällä ilman perusteluita.
Kommentteja voit jättää tänne, mutta keskustelua asiasta näkisin mielellään käytävän yhden katon alla Klibba.comissa, josta tämäkin on lähtenyt liikkeelle.
För fem år sen gick jag, motiverad av juniorspel utomlands, på ett minikorståg mot klisterförbudet. Då grubblade jag också över förbudet att punktmarkera, eller som vi säger på finlandssvenska: ”specialbevaka”, i yngre juniorer. Klibba och punktande hänger ihop genom det att spelet i sig själv blivit snabbare, som jag i tiderna argumenterade.
Förbundets beslut att från och med hösten 2008 tillåta klibba för b-pojkar och ta i bruk en mindre boll för c-pojkar ska gärna utvärderas kritiskt. Som förespråkare för ändringen tycker jag naturligtvis att den är bra, men med en tillräckligt bred bedömning så kan även andra utvecklingsbehov komma fram.
I dagens läge tillåter reglerna punktmarkering endast i för b-pojkar eller -flickor och äldre. Så har det varit nästan hur länge som helst. I varje fall så länge jag spelat. Motiveringar som man hört på vägen är att punktmarkering i yngre juniorer skulle hindra begåvade spelare (m.a.o. stora) från att utvecklas, som alltså ständigt skulle stå ”punktade” och inte göra något. Det har också sagts att det strider mot juniorspelets anda om att alla skall få spela. Risker för att ”talanger” slutar för att de skulle bli punktade har man också hört. Med den ringa erfarenhet och insikt jag har, så skulle jag säga att vi igen har stött på en anakronism, som nog är värd en grundlig genomgång.
På 80- och 90-talen var dessa argument goda; stod man punktad på den tiden, så gick man till mitten och tittade på medan de andra spelade och försökte kanske på tricket med att bjuda vatten till försvarsspelaren. I dagens läge är spelet annorlunda. Spelet är snabbare och på seniornivå används punktmarkering ofta endast stundvis i matcher, i synnerhet vid övertagsspel sex mot fem i försvar. Punktade spelare svarar med att glida ner på kanten, falla in på linjen, rycka loss eller göra nåt annat för att komma in i spelet redan under samma anfall. Från 6:0 försvaret byter man lätt till 5:1 och 3:2:1 eller punktar en eller flera spelare. Försvarsuppställningen kan byta under pågående anfall. Detta reflekterar spelets snabbhet, som har uppstått i och med vissa ytterst väl genomtänkta regeländringar samt ändringar i riktlinjerna för domare (t.ex. tolkningen av stürmerfoul).
För det första kan vi konstatera att de första argumenten för att förbjuda punktmarkering inte längre håller idag. Ett lag ska inte stå eller falla på en spelare. I synnerhet gäller detta för juniorer! Punktmarkering skapar faktiskt större ytor och möjligheter för dom spelarna som blir kvar och gör dom bättre, så på alla sätt är punktmarkering bara positivt.
För det andra måste man se på helheten. Allt som inte har att göra med att springa, studsa, passa, fånga och kasta borde vi se snävt på i dom yngstas träning. 6:0 är nog något som i tidig ålder dödar snabbhet och initiativ. Tränarnas favorit, så klart, i och med den inbyggda strukturen.
Sveriges Handbollförbund har i sin policy för spelet uppmärksammat detta, trots att reglerna inte ändrat:
Försvarsspelet ska vara ”fritt spel” eller ”man-man-spel” på minihandbollplan. På stor plan spelas 3-3 eller andra försvarsspel med flera spelare utanför frikastlinjen. Anfallsspelet kommer av sig självt. Det gäller att göra mål. Man ska tillämpa färdigheterna dribbla, passa-fånga och skjuta mål. På minihandbollplanen spelas helt ffritt [sic] anfallsspel. På stor plan spelas fritt anfallsspel följt av en period 4-2 spel. När det känns för trångt med fyra 9mspelare [sic] kan 3-3 spelet påbörjas.
[…]
Försvarsspelet ska ha en offensiv inriktning, genom att 3-3, 3-2-1, 4-2 och 5-1 förekommer oftare än 6-0-i början av perioden.
Utdrag ur SHF:s policy beträffande barnhandboll,
ungdomshandboll och rent spel.
Det gällande förbudet stöder spelare som i juniorklasserna klarar sig med sin längd, men senare i a- och -b-junioråldern blir efter dom andra på grund av ensidighet. Punktmarkering borde alltså välkomnas med glädje. Då en pojke som råkar vara 20 cm längre än dom andra på grund av punktmarkering måste slita sig loss med sin snabbhet, kasta vigt från kanten och röra sig smidigt på linjen utvecklar han just dom egenskaperna som han mest behöver för att bli en komplett spelare. Troligen blir dom andra i laget också bättre när dom får göra flera mål från stora ytor. Tränaren och föräldrarna kan ha svårt med några 30-1 förluster i början, men det är väl sist och slutligen bättre, än att kortsiktigt bygga ett lag på en spelare och försumma tio andra?
Jag vågar påstå att specialbevakningsförbudet i juniorerna är en kvarleva från 80-talet och tidigare dagar. I dagens läge skulle punktmarkering i juniorerna bidra till ett snabbare, modigare och mera krävande spel med växlande situationer. Orsaken att vi håller fast vid denna anakronism ligger dels i tränarnas behov att skapa en strukturerad omgivning och dels i det smala materialet som skapar gynnsamma förhållanden för unga, tidigt utvecklade spelare. Det här gör man gärna med att envist hålla fast vid försvarsuppställningar som 6:0. Man gör igen saker såsom man gjorde ”när jag var ung” — i min åsikt är 6:0 försvar i småpojkarnas och -flickornas spel ett verkligt problem. Om vi skall lära unga spelare snabbhet och mod får vi inte snedvrida lagspelet. Genom att låta spelet vila på en eller två unga ”talanger” gör vi en lätt björntjänst till alla.
Jag uppmanar alla att vädra sina gamla tankar och fundera över vad som är ändamålsenligt i juniorhandboll om vi vill skapa framtidens spelare.
Fokuserade tankar 